Blogi Hyvinvointi Käsityöt Vinkit

Aina jumissa – neulojan niskajumit hallintaa

Innostus –> hurja neulomistahti –> jäätävä niskajumi –> tauko. Kuulostaako tutulta kaavalta?

Olen yläasteikäisestä saakka rakastanut neulomista. Aina välillä käy kuitenkin niin, että liika innostus vie hartiat niin jumiin, että käsityöiden ilokin jää kurjuuden alle. Yllä kuvattu kaava on toistunut vuosien mittaan lukemattomia kertoja. Pahimmillaan tauko on venynyt yli vuoden mittaiseksi, mikä kuulostaa hurjalta, koska neulominen on yksi rakkaimmista harrastuksistani!

Nykyarki tuntuu ainakin omalla kohdallani olevan ainaista näyttöjen tuijottelua. Tätä kirjoittaessanikin katson televisiosta alppihiihtoa, kirjoittelen koneella (tietenkin sohvalla huonossa asennossa) ja samalla otan koko komeudesta kuvan älypuhelimella.

Läppärillä istumisen vastapainona (tai samanaikaisena toimintona) neulon, kirjon tai teen muita käsitöitä. Niin mukavaa vaihtelua kuin se onkin, on periaate sama: istumista ja käsillä tekemistä ja valitettavan usein huonoissa työasennoissa kyyhöttämistä. Silmät ja hartiat väsyvät väkisinkin.

Suurin ongelmani on se, että käsitöiden teon suhteen on hirvittävän vaikeaa asettaa rajoja. Kun innostun, isokin neuletyö saattaa valmistua muutamissa viikoissa. Ja pääkipuahan siitä seuraa.

Jos et kärsi käsitöiden aiheuttamista jumeista, onnittele itseäsi. Jos kärsit, tässäpä muutama vinkki:

  1. Ryhdikäs ja rento istuma-asento
    • Tämä on se vaihe, missä mulla menee useimmiten kaikki jo ihan pieleen. Älä kyyhötä sohvan nurkassa, istu jalat mutkalla tai rötkötä. Parasta olisi löytää selkää tukeva istumapaikka, jossa jalatkin saisivat tukea maasta. Ahdasta ei saisi olla, jotta neulominen olisi soljuvan rentoa.
  2. Hyvä valo
    • Olen huomannut, että hämärässä työskentely menee alta aikayksikön siristelyksi, jossa pää kumartuu kohti käsityötä tai käsityö nousee kohti kasvoja vetäen hartiat mukanaan. Hyvässä valaistuksessa kirjoneuleen yksityiskohdat tai neulansilmän näkee vähän kauempaakin.
  3. Taukojumppa
    • Käsitöiden tekijän on syytä pitää jumppataukoja. Hartioiden pyörittely, käsien vetreytys ja istuma-asennosta liikkeelle lähtö auttavat jo paljon. Säännöllisyys on valttia ja jumppaamaan kannattaa nousta jo ennen kuin jumi alkaa iskeä. Äläkä käytä taukoa siihen, että tuijottelet kännykkää niska vääränä – oma sudenkuoppani tämäkin!
  4. Kauratyyny
    • Yksi parhaista pelastuksista jumissa olevaan niskaan on kauratyyny, jonka voi lämmittää vaikkapa mikrossa ja asetella hartioille lämmittämään. Niin rento ja ihana! (Varo liian kovia lämpötiloja! Maatulta joululahjaksi saamani kauratyynyn käräytin mikrossa. Ja ei, en tiedä, miten siinä onnistuin. :D)
  5. Säännöstely
    • Olen saanut kaveriporukassani joskus lisänimen säännöstelijä-Sanna, mutta käsitöiden suhteen olen tässä toivoton. Siksipä muistutan tätä kirjoittaessani samalla itseäni siitä, että jonkinlainen roti käsitöissäkin on hyväksi. Sukkien ei tarvitse valmistua päivässä eikä villapaidan viikossa!
  6. Hieronta
    • Jos sinulla on saatavilla joku, joka voisi hieroa hartioitasi, tartu tilaisuuteen! (Itselläni ihana puoliso on monien jumipäivien pelastus.) Jos apukäsiä ei ole tarjolla, hyödynnä esimerkiksi Kipukoukkua tai vastaavaa apuvälinettä tai hiero hartioitasi itse esimerkiksi lämpimän suihkun alla. Kädet kannattaa myös hieroa. Voit myös käydä ammattihierojan pakeilla, jolloin saat varmiten oikeanlaisen avun jumeihisi. Liian harvoin tulen itsekään hyödyntäneeksi ammattilaisia tässä asiassa!
  7. Magnesiumvoide
    • Viimeisenä vinkkinä luottotuote magnesiumvoide. Etenkin jumien lähestyessä levitän magnesiumvoidetta niskojen ja hartioiden alueelle ja apu on taattu!
Hierojaystävältä saatu vinkki käsien hierontaan on ollut suureksi avuksi ahkeran neulojan käsille.

Tässäpä siis oivia vinkkejä, joita itse muistan hyödyntää vasta, kun jumi alkaa jo kurkkia ovensuussa. Kannattaa siis olla fiksumpi kuin minä ja lähteä liikkeelle ennaltaehkäisystä käsin.

Mitkä on sun kikat niskajumien välttämiseen tai häätämiseen?