Pääsiäiskuulumisia ja tuftausta
Tänään Espoon aurinko pilkottelee houkuttelevasti pilviverhon väleistä. On lankalauantai, ja istahdan hetkeksi kirjoittamaan.
Haluan kirjoittaa pääsiäistunnelmistani, koska etäpääsiäinen numero 2 alkaa jo herättää kaipuuta pääsiäisiin sellaisina kuin ne parhaimmillaan muistan. Pääsiäinen on yksi suosikkijuhlistani, koska siihen on aina yhdistynyt kevään tuntu, sukulaiset ja – kristitty kun olen – myös tärkeä sanoma. Toki siihen yhdistyy myös muistoja lapsuuden suklaaövereistä ja armottomista Ligretto-peleistä serkusporukalla, pitkäperjantain virrenveisuusta ilman urkusäestystä, kananmunien koristelusta ja auringosta.
Tyypillisin pääsiäisenviettopaikka meillä on ollut maailman ihanin saarikaupunki Kaskinen Pohjanmaan rannikolla. Isovanhempamme, rakkaat mummi ja vaari, asustavat siellä maailman ihanimmassa vihreässä tornitalossa. Katsokaa vaikka, ihana, eikö? (Välillä turistitkin napsivat talosta kuvia, ja samaa tekee melkein koko suku joka visiitillä.)
Kaskisissa vietettyihin pääsiäisiin liittyy aina myös koko kaupungin yhteinen pääsiäiskokkotapahtuma. Tai no, aina ja aina, koronahan senkin on laittanut tauolle. Kokon äärellä klassikko-ohjelmaa on ”korv och lotteriet” eli makkaramyynti ja arvonta, josta aina toivotaan voittoa, muttei koskaan saada mitään (toki arvan ostaminen voisi lisätä voittomahdollisuuksia hiukkasen).
Tänä vuonna luonnollisestikaan Kaskisiin matkaaminen ei tule kyseeseen. Koronatilanteen vuoksi myös Maatun luokse Seinäjolle ja vanhempien luokse Kauhavalle meno siirtyy tulevaisuuteen. Sain kuitenkin alkuviikosta niin ihanaa postia Pohjanmaan suunnilta, että etäisyys tuntuu jo paljon pienemmältä.
Ensinnäkin äiti ja iskä lähetti ihan huikean selviytymispaketin etäpääsiäisen varalle. Suosikkisuklaat odottaa pääsiäispäiviä, mutta tikkarit korkattiin miehen kanssa heti – mä söin sinisen ja mies tuon vaaleanpunaisen.
Ristikot tuo myös kodin heti lähemmäs. Varsinkin isän kanssa tulee usein istuttua rinnakkain pöydän ääressä Ilkka-Pohjalaisen ristikkoa täytellen. Mä tosin ryntään yleensä paikalle vasta siinä vaiheessa, kun iskä on jo täyttänyt 70 % ruuduista.
Nyt yskin täytellessä tuli monta kohtaa, joissa olisi tarvinnut toiset aivot apuun. Onneksi on puoliso, jolle heittelin muutamia avunpyyntöjä.
Torstaina tuli toinen yllätys, kun kävelyllä ollessani ovella oli käynyt kukkalähetti. Hetken jo ehdittiin epäillä salaista ihailijaa, mutta lähettäjäksi paljastuikin ei niin salainen ja ihana Maatu!
En ole eläissäni saanut kukkalähetystä ja voi miten kaunis kimppu sieltä palastuikaan! Keltainen on vieläpä aivan ehdoton suosikkivärini, joten tämä meni todellakin nappiin. <3
Viime aikoina oon oppinu pitämään kasvitkin paremmin hengissä, joten toivon mukaan tämä kimppu ilahduttaa vielä pääsiäisen jälkeenkin.
Pääsiäistuftauksia
Tuftaus on tekniikka, johon tutustuin vasta tämän vuoden puolella. Tilasin Lankavasta (luottokäsityöliike Kauhavalla) tuftausneulan ja sopivaa kangasta ja aloin tehdä kokeiluja. Toinen valmistunut työni oli meidän banneristakin tuttu kuva, johon hahmottelin mut ja Maatun istumaan sohvalle käsitöitä tekemään. Hämmentävää kyllä, nuo hahmot myös ihan oikeasti näyttävät meiltä!
Sulaneet tiet ja lumen alta paljastuva maa tuo mukanaan tuoksun, joka vie mut heti Kaskisten maisemiin. Sen vuoksi myös käsitöiden saralla mieleen on alkanut tulla haaveita siitä, että haluaisin tehdä Kaskisista inspiroituneen villapaidan tai vähintäänkin villasukat. Näin alkuun päätin kuitenkin tehdä jotakin kirjonta- ja tuftaustekniikoita hyödyntäen.
Niinpä kaivoin esiin kirjontakehyksen, neulan, muliinilangat ja tuftausneulan. Lisäksi etsin arkistojen kätköistä kuvan mummin ja vaarin talosta ja aloin luonnostella.
Jos tuftaus kiinnostaa, lukuvinkkinä tämä kirja, joka minulla on lainassa kirjastosta!
Sisältää hyvät perusteet ja monta houkuttelevaa ohjetta (tuo kuvassa oleva tyynykin on niin suloinen!).
Lyhyesti avattakoon sen verran, että tuftaus on kirjonnan kaltainen tekniikka, joka on kuitenkin nopeampi ja jossa pistot tehdään vain yhdeltä puolelta kangasta. Turfauksessa kankaan toiselle puolelle muodostuu sileä pinta ja toiselle puolelle pidempiä lankasilmukoita. Tuftausneula (ainakin tämä oma mainio versioni) on säädettävä, jolloin voi itse määritellä, kuinka pitkiä lankakieppejä kankaan toiselle puolelle jää.
Mummin ja vaarin kotitaloa tuftaillessa ja kirjoessa kului mukavasti kiirastorstai ja lankalauantaiaamu. Tätä oli niin hauska tehdä, vaikka tulikin kamala ikävä Kaskisiin. <3
Ehkä seuraavaksi inspiroidun tekemään suunnitelmia jonkin Kaskisista inspiroituneen neuleen tekoon. Katsotaan, katsotaan.
Me kaksosflikat halutaan toivottaa ihan jokaiselle lukijalle ihanaa pääsiäistä (ja jos pääsiäinen ehti tätä lukiessa jo hujahtaa ohi, toivotus kantakoon vielä tulevan vuoden pääsiäiseenkin)! Pääsiäisiloa tuokoon nämä meidän aivan upea lapsuusajan askartelut, joihin viitattiin meidän aivan ensimmäisessä blogipostauksessa.
Vasemmalla Maatun taidonnäyte, oikealla Sanna suurpiirteisempi tuotos. Molemmat ihan huikeita ja tärkeä osa meidän lapsuudenkodin pääsiäiskoristekattausta.
Muistakaa levätä, hiljentyä, hullutella – ja tehdä käsitöitä – niin pääsiäisenä kuin tavallisen arjenkin keskellä!
– Sanna
